MYYNNISSÄ OLEVAT HEVOSET / MYYNTIVÄLITYS


OTAMME HEVOSIA MYÖS MYYNTIVÄLITYKSEEN - LISÄTIETOJA SIVUN ALHAALLA

Uusia myyntihevosia päivitetään sivuille säännöllisesti, voit myös kertoa millaista hevosta olisit etsimässä ja katsotaan onko meillä tiedossa sopivaa.
Huomioi, että kaikki hevoset eivät ehdi nettisivujen listalle asti.
Osaan hevosista voimme ottaa vaihdossa osana kauppaa toisen hevosen.


Laadukas pv ruuna osaavalle ratsastajalle edullisesti, myös vaihto

Myydään tai vaihdetaan 9v noin 175cm korkea belgialainen ruuna Disaronno van het Amershof. Kauniit liikkeet ja paljon ponnua. Tekee avot, sulut, laukanvaihdot ym. Hypätty tehtäviä suht matalalla tällä hetkellä, koska ottaa kierroksia esteillä, ponnua on kuitenkin paljon. Reipas, liikkuu omalla moottorilla, esteillä kuumiaa. Ei ole erityisen säikky kaveri, mutta hieman herkkäsieluinen yksilö. Testaa helposti ratsastajaa, eikä siksi sovellu aloittelijoille, lapsille, puskailuun tai ratsastuskouluun. Käy välillä ylikierroksilla, jolloin ei tiedä mihin jalkansa pistäisi ja isoja sivuloikkiakin voi tässä tilanteessa tulla. Tarvitsee tällä hetkellä vielä lisää lihasta ylälinjaan ollakseen parhaimmillaan. Tarvitsee määrätietoisen, mutta rauhallisen ratsastajan, joka ei ala tappeleen, kun heppa kerää kierroksia. Tavoitteelliselle ja taitavalle aikuiselle valmennus- / kisakaveriksi. Käsittelyssä ja hoitotoimenpiteissä kiltti.

https://youtu.be/WmZKJL-KJ6M
https://youtu.be/NYDxHo-CMJQ
https://youtu.be/4srb93j958k
https://youtu.be/3UZthmUFjIg

Lisätietoja 040-7522050 tai sähköpostitse sappeenratsutila(at)gmail.com
Kokeiltavissa Sappeen Ratsutilalla Pälkäneellä.

Hevosen lähtöhinta 7000€, mutta tarjouksia otetaan vastaan, tärkeämpää löytää sopiva koti.
Osana kauppaa voidaan ottaa vähän vaatimattomampi ja tasaisempi hevonen. Osaamistaso min. he:b / 80cm. Max 11v. Tasainen liike.


MYYDÄÄN 10v FWB TAMMA

** hinta 2500€ **

Myydään 10 vuotias FWB tamma Cen Sienna projektina monipuoliseen käyttöön tai miksei siitostammaksikin. Hevonen sopii tulevaisuudessa monipuoliseen käyttöön ja kisaamiseen, mutta lue ilmoitus tarkasti.
Muutama vuosi sitten reväyttänyt toisen takareiden ja niskan. Mutta vaurioita ei ole rangassa tms. On kuitenkin herkkä tamma ja reagoinut vahvasti revähdyksiin. Siitä syystä, sekä omistajan perheenlisäyksen vuoksi on hevonen ollut pitkiä pätkiä ratsastamatta tässä välissä. Nyt syksystä asti ratsastettu ja liikutettu säännöllisesti ja normaali ratsastus alkaa taas sujumaan. Hevosta on käytetty myös hierojalla/lihashuollossa säännöllisesti.
Ennen revähdyksiä hevosella on monipuolisesti harrastettu esteitä, koulua ja maastoesteitäkin hypätty. Ratsastuksessa ei tuolloin ole ollut mitään ongelmia.

Irtohypyt:
https://youtu.be/zY1xMWsKpHk
Ratsastus:
https://youtu.be/MvWQm3VhhKA
https://youtu.be/SjL8pF7yvks

Käsittelyssä ja hoitotoimenpiteissä kiltti, mutta tarvitsee silti johdonmukaisen ihmisen. Kengitys sujuu ilman rauhoitusta jämptin ja rauhallisen kengittäjän kanssa.

Hevonen on ollut yhden ihmisen omistuksesta syntymästä lähtien, joten historia tarkasti tiedossa. kaikki ell paperit ym on saatavissa tosiostajalle.

Omistaja myy hevosen edullisesti, mutta haluaa hepalle löytyvän hyvä ja asiantunteva koti. 
Hevonen on kokeiltavissa Sappeen Ratsutilalla Pälkäneellä.

Hp. 2500€

Lisätietoja 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com



8v zemaituka tamma myynti/vaihto



Myydään 155cm korkea, pyöreä runkoinen zemaituka tamma Norvegija. Tasoltaan he:c ja tekee vähän väistöjä ym. Esteitä hypätty 80cm asti, mutta tarvitsee esteillä vähän napakamman ratsastajan. Kiltti ratsastaa, mutta laukassa menee välillä vähän vauhdikkaasti pää pystyssä. Ei pukittele tai hypi pystyyn tai muutenkaan tuijottele erityisesti nurkkia. Toisista ratsastajista saattaa jännittyä, mutta ollut silti mukana myös ratsastuskoulutunneilla. Tottunut maastoiluun.

Videoita ratsastuskoulutunnilta:
https://youtu.be/FTGAhJ1BWXY
https://youtu.be/KxbhafS8pNQ
https://youtu.be/jWYTwftgMvA
Varustus:
https://youtu.be/KLG9kDkbY_s
Irtohypyt:
https://youtu.be/IV7s2pA7vBU

Karsinassa kiltti, takajaloistaan vähän arka. Joissain tilanteissa saattaa vähän pyöriä karsinassa.
Tottunut tarhaamaan tammojen ja ruunien kanssa. Pysyy langoissa. Ei tiedossa mitään sairauksia tai vikoja.

Kiva ja kiltti heppa, mutta vähän jännittäjä tietyissä asioissa. Voisi tykätä olla yhden/muutaman ihmisen hevosena. Sopisi myös ratsastuskouluun, jossa jollain aikaa ratsastaa heppaa eteenpäin.
Kokeiltavissa Sappeen Ratsutilalla Pälkäneellä.

Lisätietoja 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com

Hinta: 3500€, joka tingattu valmiiksi
Myös vaihto isompaan, ratsastuskouluun sopivaan hevoseen mahdollista



8v ESH tamma myynti/vaihto

Myydään tai vaihdetaan 8v (2018 9v) ESH tamma Cardelia. Säkä noin 165cm. Tamma on elellyt suurimman osan elämästään kasvattajan luona laitumella. Satulaan totutettu vuosi sitten, kesän ollut laitumella ja nyt syksy taas ratsastettu. Menee kaikki askellajit ja hypätty ratsastajan kanssa pieniä. Irtona hyppää isoa ja ihan hyvällä tekniikalla. Nätit liikkeet. Myös maastoiltu. Luonteeltaan hyvin ystävällinen ja yhteistyöhaluinen.
Tulevaisuudessa sopii hyvin harraste- tai kisakäyttöön. Mutta myydään vielä osin projektina ja siksi edullinen. Osana kauppaa voidaan myös ottaa vaihdossa heti ratsastuskouluun sopiva hevonen Min 160cm korkea, ikä 6-11v.

https://youtu.be/5FnLzfxquZY


https://youtu.be/yFQhjEjWo-g

https://youtu.be/kQkveFaZDSA

Hevonen kokeiltavissa Pälkäneellä Sappeen Ratsutilalla.
Lisätietoja 040-7522050 tai sähköpostitse sappeenratsutila(at)gmail.com

HP. 4500e


MYYTY

IHANA PIENI RUUNA

Myydään 6 vuotiaaksi kääntyvä pv ruuna Kapucinas. Säkäkorkeus noin 155cm. Osaa ratsastaessa perusasiat, sivuttaisliikkeet aloitettu ym, kulkee itsestään oikeinpäin. Esteitä hypätty nyt ratana 60-70cm, yksittäisenä isompaa, irtohypytyksessä 120cm menee helposti. Hyppää kaikki erikoisesteet mitä eteen on tullut. Kapulla on ratsastanut niin aikuiset kuin lapset. Luonteeltaan on maailman kiltein ja sympaattisin kaveri. Ystävällinen ja erittäin motivoitunut oppimaan uutta. Lähtee mielellään töihin. Nuoresta iästään huolimatta on todella fiksu, ei hötkyile tai pöllöile turhia. On tottunut myös maastoilemaan. Voi ratsastaa yksin tai porukassa. Karsinassa / hoitotoimenpiteissä kiltti ja helppo. Tottunut tarhaamaan ja laiduntamaan tammojen sekä ruunien kanssa, on luonteeltaan ”kaikkien kaveri”. Pysyy langoissa.

Sopii hyvin harrastekäyttöön esim junnulle, aikuiselle tai perheelle, tulevaisuudessa vähintään 2-tason kisoihin tai miksei ratsastuskouluunkin.

https://youtu.be/hof06ff8uUI https://youtu.be/mDvJo7Asato lisää videoita sähköpostilla

Hevonen on ollut koko elämänsä terveenä. Mahdolliset ell.tarkastukset ostajan piikkiin haluamallaan laajuudella.

Hevonen on kokeiltavissa Pälkäneellä Sappeen Ratsutilalla.

HP. 4200e / tarjous

Lisätietoja sappeenratsutila(at)gmail.com tai 040-7522050



MYYTY

12v pv tamma aktiiviseen harrastekäyttöön

Belgialainen 12 vuotias tamma Fiorentina. Säkäkorkeus noin 158cm, mutta on syvärunkoinen, joten pidemmilläkään ihmisillä ei näytä pieneltä. Kisannut aiemmin 120 tasolla, pari viime vuotta junnun kanssa pienempää, ratsastajan koulupainotteisuuden vuoksi. Sileällä vahva he:a tasoinen, sileällä ei kuumia. Tottunut maastoiluun. Tehnyt kesän myös ratsastuskoulutunteja.

Hevoselta löytyi loppukesästä yllätyksenä kaikille ostotarkastuksen yhteydessä SI-nivelestä alkavaa nivelrikkoa. Hevonen ei ole tätä mitenkään oireillut missään vaiheessa, vaikka ollut aktiivisessa treenissä esteillä ja koulussa. Eläinlääkärin suosituksesta siihen kuitenkin piikitettiin kahdesti kortisonia, joka saattaa hidastaa/pysäyttää nivelrikon etenemisen. Hevonen tarvitsisi hyvin säännöllistä liikuntaa ja mielummin liikuntaa olisi paljon, kuin vähän, koska hyvä lihaskunto pitää nivelrikkoa kurissa. Hevosella saa treenata ja kisata koulua sekä esteitä, mutta ei myydä enää isoille esteille (yli 100cm). Sopii myös ratsastuskouluun, jossa päivittäin vähän kokeneempia ratsastajia (varsinkin estetunneilla kuumiamisen vuoksi).

https://youtu.be/u0IB96WU8AY https://youtu.be/7D3ZvaRbDwI https://youtu.be/UBLhFRorM6w https://youtu.be/8s9-Dcyyf18 https://youtu.be/ZFvRDwvBHd8 https://youtu.be/nmbWtHTId8A

Hp. 3500€ / tarjous

Lisätiedot: 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com



MYYTY
SH tamma kisakentille tai parempaan harrastamiseen

11vsuomenhevostamma Hoviivi, säkä noin 160cm Hienot liikkeet ja hyvän hyppykapasiteetin omaava suokkitamma myynnissä. Kisannut He:B, RE 90cm - harjotuksissa isompaa, ei katsele erikoisesteitä. Potentiaaliamolemmilla puolilla suokkikansallisiin. Hypännyt myös maastoesteitä, menee veteen ym. Sopisi siis myös kenttään. Hevonen on ennemmin reipas, kuin yhtään laiska. Kuitenkaan ei lähde käsistä, ei pukittele, hypi pystyyn tms...  On tehnyt meillä ratsastuskoulussa aikuisten ja junnujen tunteja, ollut mukana myös joitain kertoja vammaistunneilla.

https://youtu.be/ZKFpzdf5HTw

https://youtu.be/-r1evzK8ctk

Kaikki hoitotoimenpiteet hevosen kanssa onnistuu helposti, kengitys, raspaus, kuljetus ym… Karsinassa on kiltti, välillä vähän pyörii Tarhannut muiden hevosten kanssa, pysyy langoissa, tottunut laiduntamaan kesät.

Ainut miinus, että hepalla on lievä polttiais/kesäihottuma. Kutina aktivoituu lähinnä polttiaisista. Pysyy kurissa pelkällä loimituksella, muita poppaskonsteja ei ole tarvinnut.. Muutoin hepassa ei ole ollut vikaa.  Ell.tarkastukset/kuvat ostajan piikkiin haluamallaan laajuudella.

Hevonen sopii hyvin tavoitteelliseen valmentautumiseen ja kisaamiseen esteillä, koulussa tai kentässä. Myös ratsastuskouluun tai ihan harrasteratsuksi - vaikkei välttämättä ihan rauhalliseksi maastoiluhepaksi.

Kokeiltavissa Sappeen Ratsutilalla Pälkäneellä.

 Myyntihinta 4600€ / tarjous

VAIHDOSSA voi osana kauppaa tarjota suokkia näillä kriteereillä: maastovarma porukassa, 145-160cm korkea, ikä 6-15v, tasainen luonne, ei lähde aloittelijallakaan käsistä olematta patalaiska, kentällä ei tarvitse ihmeitä osata (he:c / 50cm), terve – jotkin pikkuviat ok, kunhan kestää säännöllistä käyttöä.

Lisätietoja 040-7522050 Reija, sappeenratsutila(at)gmail.com



28.9.2017 NYT NÄMÄ EDULLISESTI PIKAISILLA KAUPOILLA (ennen 15.10.)

MYYTY 8v, noin 158cm tori/trakehner tamma. Kisannut tällä kaudella junnun kanssa virossa 100cm ja 110cm. Koulupuolella noin he:b. Menty myös maastoesteitä. Ell tarkastettu, ei huomauttamista.
Nopeilla kaupoilla Hp 4400e, myöhemmin 4800e-->.

MYYTY 8v, noin 165cm PROJEKTI tamma. Ollut suurimman osan elämästään kasvattajan pihan koristeena. Viime talvena satulaan totutettu/ratsutettu, kesän ollut vain laitumella, nyt taas jatkettu ratsastusta. Kiva ja kiltti, jos joku asia jännittää, niin hidastaa, ei tee mitään sikailuja, pukittele tms. Omaa kivat liikkeet.
Nopeilla kaupoilla Hp 2500e, myöhemmin 2800e -->.

Molemmista kuvia / videoita s-postitse / whatsapp: sappeenratsutila(at)gmail.com tai 040-7522050



10v TÄYKKÄRIRUUNA ESTEILLE, KENTTÄÄN TAI MUTKATTOMAAN HARRASTAMISEEN

Myydään 10v noin 165cm täykkäriruuna Akcent. Osaamistaso 100-110cm / He:A. Ratsastaessa omalla moottorilla liikkuva, helpot liikkeet istua. Hevonen tykkää hypätä ja meneekin myös kaikki erikoisesteet kyselemättä. Helppo hypätä ja siksi sopisikin hyvin esim junnulle tai opetusmestariksi kisaamista aloittavalle ratsastajalle. Kisakokemusta on aiemmin ulkomailta 100cm ja 110cm luokista, mahdollisesti paremman ratsastajan kanssa hyppäisi 120cm luokkiakin. Todella tunnollinen työntekijä, ei tee mitään tyhmiä temppuja tai säiky mitään, luonteeltaan ”kaikki käy” tyyppinen. Todella motivoitunut työntekoon, mutta ei kerää ylimääräistä energiaa vapaapäivistäkään. Hypätty maastoesteitä ja saattaisi sopia myös kenttään, omaa erittäin matkaavoittavan laukan.



Kisavideo 3.9. https://youtu.be/vHhcHCTk1pA

https://youtu.be/ZCCc7w8l14M https://youtu.be/RMYA5AQYs4Y https://youtu.be/s4iZgXkngZI https://youtu.be/RHDdcfgWKwg https://youtu.be/UORe09b0TRU https://youtu.be/-_IWDwSoJsA


Kaikki hoitotoimenpiteet onnistuu ilman ongelmia. Karsinassa ja esim satulan laitossa on vähän herkkis ja siksi sopisi ehkä parhaiten yhden/kahden ihmisen hevoseksi.

Toisen etujalan puikkoluu on joskus murtunut ja murtunut pala poistettu. Asia ei vaikuta hevosen terveyteen tai käyttöön. Muita terveydellisiä vikoja ei ole tiedossa. Ell.tarkastukset ostajan piikkiin haluamallaan laajuudella.

Hevonen sopii hyvin 1-3 tason kilpailemiseen tai paremmaksi harrasteratsuksi. Hevonen kokeiltavissa Pälkäneellä Sappeen Ratsutilalla.

HP 6900e / tarjous

Lisätietoja 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com



MYYTY

TÄYDELLINEN HARRASTERATSU (sis. alv) - hintaa laskettu, kun leirit loppuvat!

Myydään 5v, noin 161cm korkea hieman muhku pv tamma. Nuoresta iästään huolimatta on todella fiksu ja asiallinen ratsastaessa ja käsittelyssä. Osaamistaso noin he:c(-B) ja ratana 80cm. Kauniit, selkeät liikkeet, ei hötkyile tai säikähtele. Reipas ja kiltti ratsastaa, yrittää aina parhaansa, hyvin miellyttämisenhaluinen nuori tamma. Toiminut myös lastenratsuna ja talutushevosena tapahtumissa.

Kiltti karsinassa ja hoitotoimenpiteissä. Tottunut tarhaamaan muiden hevosten kanssa. Pärjää myös ilman kenkiä ja varmasti sopisi myös pihattoelämään.

https://youtu.be/l1ed9ETMCfI https://youtu.be/yMv3Z1xCZe0 https://youtu.be/oJeGU9mUgjk

Sopisi hyvin äiti-tytär ratsuksi, ratsastuskouluun, tädille… Tulevaisuudessa myös kisakentille molemmilla puolilla vähintään 2-tasolle. Ollut muutamissa pienissä estekisoissa 70-80cm luokissa.

Ei tiedettäviä vikoja tai sairauksia. Ell.tarkastukset ostajan piikkiin haluamallaan laajuudella.

Hevonenkokeiltavissa Pälkäneellä Sappeen Ratsutilalla.

Hp. NYT 4800e (aiemmin 5500e) sis. alv marg.mukaan noin 430e

Lisätietoja 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com



MYYTY

10v FWB tamma HARRASTAMISEEN, KISAILUUN, RATSASTUSKOULUUN (hinta sis. arvonlisäveroa)

FWB tamma Gee W Zephyros, säkä noin 165cm. Koulutustaso he:a ja 80-90cm. Tehnyt meillä tunteja ratsastuskoulussa aikuisilla ja lapsilla. Kauniit ja pehmeät liikkeet, joissa helppo istua. Hyppää kiltisti ainakin tuonne 80-90cm asti (meillä ei ole ollut tarvetta hypätä isompaa, mutta varmasti metriin asti ainakin hyppää ratana). Osaa erikoisesteistä saattaa ensimmäisellä kerralla vähän katsoa, napakalla ratsastajalla menee kyllä kerrasta yli ja kun kerran on nähnyt erikoisesteen, menee sen jälkeen siitä katsomatta. Vähemmän ratsastaneilla saattaa veto olla välillä portille päin, mutta muutoin kiltti ratsastaa. Maastossa menee ekana tai jonossa, ei kuumia tai kyttäile. Ollut kesän ajan mukana myös vammaistunneilla. Kiltti ja sympaattinen, kaikki käy tyyppi.

Karsinassa / käsittelyssä kiltti ja helppo. Kengitys, kuljetus ym ongelmattomia.

https://youtu.be/wGqSGTLpjvs

https://youtu.be/XQ2TOqOloQI

https://youtu.be/Yixq0HkimWc

https://youtu.be/kXvjeeabXvo

Hevonen on kuvattu vuosi sitten ilman löydöksiä. Ainut oleellinen löydös ” sunken anus”, joka saattaa vaikuttaa kantavaksi tulemiseen.

Hevonen sopii hyvin harrastamiseen ja 1-2 tason kisailuun, myös ratsastuskouluun. Hevonen on kokeiltavissa Sappeen Ratsutilalla Pälkäneellä. Videoita tulossa, niitä voi myös kysyä sähköpostilla.

HP 4900e /tarjous.

Hinta sisältää arvonlisäveroa 270e (marg.verotus)

lisätietoja 040-7522050 tai sappeenratsutila(at)gmail.com





Uusia myyntihevosia / poneja tulee jatkuvasti. Kaikki eivät listalle asti kerkiä, joten jos tästä ei mieluisaa löydy, niin soita ja kysy olisiko sinulle sopivaa myynnissä.


MYYTY

7v FWB ruuna koulu- tai esteradoille!

Velvet Forenoon (i. Pin Rock’s Black Velvet, ei. Amulet)

Koulusukuinen, kaunis ja hyväliikkeinen 2010 syntynyt ruuna, joka tykkää myös hyppäämisestä. Säkäkorkeus noin 161cm ja malliltaan kapea. Ratsutettu 4 vuotiaana, jonka jälkeen on jäänyt vähän tekemättömäksi ja nyt vasta 2016 loppukesästä ratsastettu kunnolla ja säännöllisesti osaamistasoa eteenpäin vieden.. Osaamistaso noin he:B + harjoiteltu väistöjä, taivutuksia, laukanvaihtoja, peruutusta, etu- ja takaosakäännöksiä ym. Vaikka näitä on jo harjoiteltu, eivät ne vielä ole kouluradalla esitettäviksi. Kantaa suht. hyvin itsensä, mutta tarvitsee vielä lisää lihasta ja voimaa ollakseen parhaimmillaan. Hevosella myös iso liike, joka jo itsessänsä vaatii vielä lisää työstöä. Yhdet harjoituskisat (He:C) käyty, joissa käyttäytyi hyvin.

Tykkää paljon hyppäämisestä ja tällä hetkellä hypelty harjoituksia noin 80cm tasolla. Ei ole kieltelijä ja hyppää ihan hyvällä tekniikalla, joten sopii tulevaisuudessa myös estekäyttöön.

Kiltti käsitellä ja ratsastaa, mutta reagoidessaan johonkin saattaa tehdä sen nopeasti. Ei normaalisti pukittele tai hypi pystyyn, mutta saattaa ”säikähtäessään” tehdä sivuhyppelyitä.

https://youtu.be/JU93phxH3lQ https://youtu.be/vBKj7kfP1jk

Tiedossamme ei ole mitään vikoja tai sairauksia. Hevosta ei ole kuvattu. Ell.tarkastukset/kuvaukset sovitaan erikseen ostajan kanssa.

Tällä osaamistasolla vielä edullisesti jollekin jolla taitoa ratsastaa hevosta eteenpäin. Osaamistason ja kisatulosten myötä hinta kasvaa.

Hp. 7900€ / tarjous

Lisätietoja 040-7522050 Reija tai sappeenratsutila(at)gmail.com




VAIHDOSSA voi tarjota:

1. Tuntityöhön sopivaa ponia tai hevosta. Mitään superheppaa ei tarvita, vaan tasoksi riittää he:c/b, 70cm, kunhan tekee asiat näillä korkeuksilla/tasoilla kiltisti. Max 15v. Tietyt viat/puutteet ei haittaa, kunhan kestää säännöllistä käyttöä esteillä ja koulussa. Ei vaihtoa kalliimpaan tuntihevoseen.

2. Tervettä nuorta hevosta/ponia koulu/este/yleis - kouluttamatonta tai sisäänratsastettua. Minimi ikä 3v. Ei vaihtoa kalliimpaan.

3. Projektihevosta/-ponia (esim aikuinen sh). Ei vaihtoa kalliimpaan.

4. Vähän kalliimpaa tervettä, koulutettua hevosta / ponia - hinnat max 6000e


HEVOSTEN / PONIEN MYYNTIVÄLITYS:

MYYNTIVÄLITYS kuukausikulut norm tallipaikan hinnalla 480e/kk, + lopuksi 10% myyntihinnasta (sis.alv 24%). Useimmiten hevosen perusliikutus kuuluu myös hintaan (alla lisää)

SISÄLTÄÄ:
- täysihoidon: ruuat 3 x pvä (heinä, kaura, kivennäinen), karsinan siivous, tarhaus, loimitus ym.
- otamme hevosesta myyntikuvia / videoita
- teemme myynti-ilmoitukset (kotisivuille, netin myyntisivustoille, facebookkiin)
- vastaamme myyntikyselyihin ja esittelemme hevosen ostajaehdokkaille
- jos hevosesi on normaalikäytöksinen ja ongelmaton ratsastaa, sisältyy hintaan myös perusliikutus hevoselle (liikutuksen hoitaa Reija Vähätalo, Lotta Heinonen, Saija Snygg tai liikutus hoidetaan heidän valvovan silmän alla)
HUOM! Jos hevosesi tarvitsee sisäänratsutusta, jatkokoulutusta tai on jotenkin ongelmallinen ratsastaa, niin hintaan ei kuulu hevosen liikutusta. Ratsutuspalvelun voit ostaa lisähintaan 100e-250e/kk, jolloin hevosta ratsuttaa vain Reija Vähätalo. Lisäratsutuksen hinta katsotaan aina tapauskohtaisesti.
- hevosta on mahdollista käydä myös itse liikuttamassa kokonaan tai osittain, voit myös osallistua hevosella tunneillemme.
- hintaan ei sisälly kengitykset, eläinlääkärikäynnit, madotukset ym, mutta ne voidaan kuitenkin hoitaa tallin puolesta.

MYYNTIHEVONEN:
- Myyntiin otetaan kaikenikäisiä / tasoisia / rotuisia / hintaisia hevosia. Myös oreja.
- Myyntihevosella toivotaan olevan voimassaoleva vakuutus tai omistaja allekirjoittaa vastuuvapautuksen tallille/ratsastajille/hlökunnalle, jos hevoselle jotain yllättävää sattuu.
- Myyntihevoselta toivotaan hyvää terveyttä ja luonnetta, tai jos hevosella jotain terveysongelmia/käytösongelmia on, niin niistä kerrotaan rehellisesti. Jos huomaamme hevosessa itse jotain vikaa tai ongelmakäytöstä, niin informoimme näistä hevosen omistajaa sekä ostajaehdokkaita. Suotavaa olisi myös jos myyntihevoselle olisi jo vanhan omistajan toimesta tehty eläinlääkärintarkastus, tarkastus voidaan myös tehdä hevosen meillä ollessa.

Jos hevonen otetaan pois myynnistä, on omistaja silti velvollinen maksamaan 10% myyntihinnasta sopimuksen lopuksi, ellei muuta ole sovittu (esim kiinteää kuukausihintaa määrätylle ajalle).



KYSY LISÄÄ 
sappeenratsutila(at)gmail.com
040-7522050 Reija
Comments